Lapsiperheissä joissa syödään kasvis- ja vegaaniruokaa on tärkeää, että kasvavat lapset saavat kaikki tarvittavat ravintoaineet ruoasta. Hyvä proteiininlähde on pavut ja herneet, joista saa tehtyä erittäin maukkaita ja ravinteikkaita ruokia. Härkäpavut ja kikherneet ovat tämän päivän kuumimpia raaka-aineita kasvis- ja vegaaniruoista pitäville. Tarkastelemalla eri maiden ruokakulttuureja voi löytää uusia makuelämyksiä ja samalla harrastaa ruokamatkailua. Alla on listattu maukkaimpia vegeruokia lapsiperheille.
Kasvisruoat ovat maistuneet ihmisille kautta aikain ja maukkaita ruokia on kehitelty niin kauan kuin ihmiset ovat viljelleet. Kasvissosekeitto, pinaattikeitto, lihaton hernekeitto ja salaatit ovat olleet meidän suomalaisten suosiossa jo pitkään. Perinteeksi asti noussut torstainen hernekeitto on yksi yleisimmistä kasvisruoista, joita suomalaiset nauttivat. Hernaria monet lapset oppivat syömään jo kouluikäisinä, sillä kouluissa tarjoillaan usein tätä herkkua juurikin torstaisin.
Maailmalla kasvisruokia löytyy paljon Aasiasta, jossa hyvät viljelyolosuhteet suovat asukkaille mahdollisuuden kasvattaa erilaisia kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä lämpimän auringon alla. Aurinkoa on opittu hyödyntämään juurikin hedelmien kuivattamisessa. Kaalikääryleet, kuivatut hedelmät ja mausteiset salaatit sekä keitot saavat veden kielelle. Makumatkan Aasiaan voi tehdä myös hyvin varustellun supermarketin kautta omassa keittiössä perheen kesken. Kokatessa voi myös pelata kolikkopelejä nettikasinoilla tai vaikka katsoa televisiota. Lue lisää täältä!
Vegaaniruokavalio ja sen kokeileminen on nykyään suosiossa. Vegaaniravintoloita näkee yhä useammin katukuvassa ja se on monille kaivattu muutos. Makoisat falafelit ovat ehkä jo jokaisen pizzerian ja kebab -paikan menulla, ja niitä saa ostettua yömyöhään. Erilaisista pavuista ja herneistä tehdyt proteiinipitoiset ruoat takaavat lihaa syömättömien henkilöiden proteiinin saannin sekä sitä myötä terveellisen elämäntyylin.
Vegaanien kannattaa pitää silmällä myös erilaisia ruokatapahtumia, kuten ravintolapäiviä, jolloin vegaaniruokaa on tarjolla entistä enemmän. Festivaaleilta löytyy usein eksoottisempia ruokavaihtoehtoja. Monissa ravintoloissa voi myös kysyä henkilökunnalta menun ulkopuolisia vegaanivaihtoehtoja, jos listalta ei löydy kyseisiä vaihtoehtoja. Ammattitaitoiset kokit kyllä tekevät maukkaita vegaaniruokia käden käänteessä.
Kaakkois- ja Itä-Aasian lisäksi kannattaa katsoa monen lähi-idän maiden tarjontaa, joissa tarjoillaan useita herkullisia lihattomia ruokia. Lähi-idän keittiössä ei myöskään käytetä kananmunia tai maitotuotteita, joka tekee ruoista erinomaisia vegaaneille. Hummus toimii kastikkeena monessakin ateriassa vaikka sitä yleisimmin lisätäänkin falafeleihin. Kikherneistä valmistettu hummus sekä samasta raaka-aineesta tehdyt falafelit ovat varmasti yksi yleisimmistä kasvisperäisistä ruoista, jotka on levinnyt ympäri maailmaa Lähi-Idästä.
Netti on pullollaan hienoja reseptejä ja ruokamatkailu kannattaa aloittaa ostamalla ainekset omasta lähikaupasta ja valmistaa ruoat itse. Kun tietää mistä tykkää voi alkaa etsiä niitä ruokia oman kaupungin ravintoloista ja kokeilla niitä ammattilaisten valmistamina. Tiettyjen maiden keittiöistä pitävien on hyvä udella kokkikurssia juurikin sen maan edustajalta, jonka menusta pitää. Ruoanlaitto käy myös erinomaisena harrastuksena sekä yhteisenä hetkenä perheen ja läheisten seurassa.
Olit sitten kasvissyöjä, vegaani tai vaikka niitä vasta kokeileva ovat vaihtoehtosi ruokien suhteen laajempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuoreita kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä on tarjolla lähikaupoissa ja tiettyinä vuodenaikoina pääset keräämään luonnonantimia lähimetsistäkin. Suomen luonto tarjoaa oivat puitteet marjojen, sienien ja joidenkin villinä kasvavien kasvisten keräämiseen. Ei muuta kuin perheen ja läheisten kanssa luontoon hakemaan tarvikkeita!
Kasvisravintola Soi Soi tarjoaa maukasta kasvisruokaa kiireisille kaupunkilaisille. Tule vierailemaan!